Wirebon Solar
Wirebon Solar on erikoistunut kiinteistöihin integroitujen aurinkosähköjärjestelmien suunnitteluun, rakentamiseen ja ylläpitoon liittyviin asiantuntijapalveluihin. Wirebon Solar tekee yhteistyötä tutkimusyhteistyötä Aalto-yliopiston kanssa ja on tutkinut rakennusten energiankäyttöä sekä uusiutuvan energian tuotannon integrointia rakennuksiin jo lähes vuosikymmenen ajan. Yrityksellä on yli 20 vuoden kokemus rakentamisen ja sähkötekniikan alalta. Kauttamme saat aina suomalaista insinööriosaamista ja Suomen erityisolosuhteet ja kansalliset sekä kunnalliset määräykset huomioivaa konsultointia.
Suomen energia- ja ilmastostrategian tavoitteiden mukaisesti monet vastuulliset toimijat pohtivat kuinka pienentää toimintansa ympäristövaikutuksia. Sähkönkäytön lisääntyessä kiinteistöön integroitu aurinkosähkötuotanto on eräs kustannustehokkaimmista keinoista kasvattaa uusiutuvan energian osuutta yrityksen energiaprofiilissa ja osaltaan vähentää toiminnan hiilidioksidipäästöjä. Markkinoilla on kuitenkin vielä havaittavissa epätietoisuutta ja ristiriitaisia käsityksiä aurinkosähkön mahdollisuuksista Suomessa kuin myös oman toimitilan aurinkosähköpotentiaalista eli kuinka paljon aurinkosähkö kiinteistössä voidaan tuottaa ja kuinka paljon ostosähköä sillä voidaan korvata.
SolarKoutsi-palvelu
Wirebon Solar on kiinteistöihin integroitujen aurinkosähkövoimaloiden asiantuntija. SolarKoutsi-palvelu auttaa sinua löytämään liiketoimintaasi ja kiinteistöösi optimoidun aurinkosähköratkaisun vaivatta.
Kun tilaat SolarKoutsin vapautat oman aikasi tuottavaan ydintoimintaasi ja samalla selvität kiinteistösi aurinkosähkötuotannon potentiaalin ja todelliset mahdollisuudet. Saat ehdotuksen tarpeisiisi soveltuvasta järjestelmästä tuotantoarvioineen. SolarKoutsi auttaa sinua tekemään ympäristötietoisen ja ilmastotavoitteiden mukaisen päätöksen, joka kasvattaa toimintasi sähköomavaraisuutta ja pienentää sähkölaskuasi.
Wirebon Solar, Loistavasti optimoitua aurinkoenergiaa yrityksille!
Wirebon Solarin seuraa aktiivisesti tekniikan kehittymistä sekä tekee tiivistä yhteistyötä alan toimijoiden kanssa Suomessa ja Euroopassa. Laajan yhteistyö- ja kumppanuusverkoston ansiosta Wirebon Solar voi palvella asiakasta joustavasti ja monipuolisesti kaikissa aurinkosähköasioissa.